Kestävästi liikkeelle – blogi

Kestävästi liikkeelle – blogi

Anteeksi luonto

 

Luonto. Luonto on osa meitä. Luonnon takia olemme olemassa. Mutta miksi sitten olemme niin irtaantuneita luonnosta? Lapset ihmettelevät, miten käpylehmiä tehdään. Tien varsilla ja jopa kansallispuistoissa törmää tyhjiin peltipurkkeihin ja muovipusseihin. Emme osaa enää sytyttää nuotiota tai tunnista, mikä kukka polun vieressä oikein kukkii. Jos luonto on osa meitä, miksi haluamme satuttaa sitä? Emmehän haluaisi satuttaa vanhempiammekaan.

Aivan kuten vanhemmiltammekin niin myös luonnossa opimme erilaisten elämysten ja kokemusten kautta paljon itsestämme, toisistamme ja ympäristöstämme. Ryhmänä voimme oppia luonnon kautta myös olemaan enemmän ihmisiä ihmisille. Ja onhan tutkittua, että luonto on myös hyvinvoinnillemme hyväksi: se rauhoittaa sekä ylläpitää toimintakykyämme.

Metsän keskellä lapsuuteni viettäneenä, luonto on ollut vahvasti läsnä elämässäni jo pienestä pitäen kulkiessani jos jonkinlaisissa rämeiköissä ja kuusimetsissä isäni perässä. Tämä sai minut arvostamaan ja rakastamaan järven heijastumia, vehreitä harjumaisemia sekä vuoristojen jylhyyttä. Nyt nuorena aikuisena olen kokoajan tietoisempi omien valintojeni vaikutuksista luontoon ja maapalloomme. Materialistisessa yhteiskunnassa pyrin harkitsemaan useaan kertaan, mitä ostan ja miksi ostan. Mieluummin hankin paidan, jonka tekemiseen on hyödynnetty kierrätettyjä muovipulloja tai mahdollisimman luonnollisia materiaaleja ja ne on tehty eettisesti, kuin tietämättä yhtään, mistä vaatteeni on saanut alkunsa. Jos kamppeeni puolestaan hajoavat, haluan mieluummin selvittää, voisiko tuotteen korjata jotenkin, kuin hylätä sitä heti roskakatoksen äyräiltään tursuavaan roskikseen. Ruuan kohdalla puolestaan haluan hyödyntää pääsääntöisesti kasvisruokaa ja välttää teollista lihaa viimeiseen asti syömällä riistaa ja itse kalastettua kalaa.

Omavaraisuus ja yhteisomistus ovat haaveita, jotka olisivat hieno askel kohti vastuullisempaa ja kestävämpää tulevaisuutta. Eräässä keskustelussa nousikin taannoin esille, miksei esimerkiksi taloyhtiöissä voitaisiin vuokrata autoja, jolloin ei tarvitsisi välttämättä omistaa omaa autoa? Vihreät arvot ja kestävä kehitys ovat yhteiskunnassamme kokoajan isompia teemoja. Näin ollen tulee myös jatkuvasti asioita, joita voisi omassa elämässään kehittää. Kuitenki, niinkuin jonkin uuden tavan opettelussakin, ei ole pitkäkestoista yrittää muuttaa kaikkia tapojaan kerralla. Pienet askeleet riittävät. Voit napata luotokävelylle mukaan roskapussi ja kerää mukaasi tyhjät tölkit mustikanvarpujen seasta. Näin jätät luonto parempaan kuntoon kuin sinne saapuessasi. Kierrätä. Käy keräämässä sieniä tai marjoja. Syö kerran viikossa kasvisruokaa. Kävele lyhyet matkat autoilun sijasta.

Yksilön lisäksi vaaditaan kuitenkin myös yhteisiä päätöksiä luonnon hyvinvoinnin hyväksi. WWF tiedotti taannoin, että mikromuovi haittaa eläinten lisäksi myös ihmisten terveyttä, sillä ihmisten elimistöön mikromuovia päätyy veden mukana noin viisi grammaa viikossa, mikä vastaa määrältään yhtä pankkikorttia. Muovi on maailmanlaajuinen ongelma. Onkin hienoa, että muun muassa Tansania on tehnyt päätöksen muovipussien kieltämisestä. Muovipusseja tuossa maassa nimittäin riittääkin, sillä oman vierailuni aikana ruokia ja tavaroita pakattiin poikkeuksetta tuplapusseihin ja juomapulloja lojui lähes jokaisen ojan pohjassa. Vaikka meillä Suomessa on näkyvästi parempi tilanne kierrätyksen suhteen, on tästä Tansaniassa vasta voimaan tulleessa kiellossa opittavaa myös meillä Suomessa. Vaikka Suomessa jätevedenpuhdistus ja juomaveden laatu ovatkin hyvällä tasolla, päätyy WWF:n mukaan vain reilu neljäsosa suomalaisten kuluttajien muovipakkauksista kierrätykseen. Tämä on liian vähän, jos ajatellaan sitä, että muovi saattaa säilyä meressä jopa 450 vuotta. Yhden muovipullon heittäminen metsään voi tuntua pieneltä, mutta tuon heiton vaikutuksista voidaan kärsiä satoja vuosia.

Kun usein pohditaan sitä, mitä yksi ihminen muka voisi tehdä ympäristön hyväksi, niin samalla voisi kysyä, miten järvi voisi muodostua ilman yhtäkään pisaraa.

 

Roosa Sallinen

Kirjoittaja on sydämeltään pohjoiskarjalainen metsien samoilija sekä liikunnan- ja vapaa-ajanohjaajaopiskelija.

Roosan matkaa voit seurata instagramissa rooouza

Anteeksi luonto

 

Luonto. Luonto on osa meitä. Luonnon takia olemme olemassa. Mutta miksi sitten olemme niin irtaantuneita luonnosta? Lapset ihmettelevät, miten käpylehmiä tehdään. Tien varsilla ja jopa kansallispuistoissa törmää tyhjiin peltipurkkeihin ja muovipusseihin. Emme osaa enää sytyttää nuotiota tai tunnista, mikä kukka polun vieressä oikein kukkii. Jos luonto on osa meitä, miksi haluamme satuttaa sitä? Emmehän haluaisi satuttaa vanhempiammekaan.

Aivan kuten vanhemmiltammekin niin myös luonnossa opimme erilaisten elämysten ja kokemusten kautta paljon itsestämme, toisistamme ja ympäristöstämme. Ryhmänä voimme oppia luonnon kautta myös olemaan enemmän ihmisiä ihmisille. Ja onhan tutkittua, että luonto on myös hyvinvoinnillemme hyväksi: se rauhoittaa sekä ylläpitää toimintakykyämme.

Metsän keskellä lapsuuteni viettäneenä, luonto on ollut vahvasti läsnä elämässäni jo pienestä pitäen kulkiessani jos jonkinlaisissa rämeiköissä ja kuusimetsissä isäni perässä. Tämä sai minut arvostamaan ja rakastamaan järven heijastumia, vehreitä harjumaisemia sekä vuoristojen jylhyyttä. Nyt nuorena aikuisena olen kokoajan tietoisempi omien valintojeni vaikutuksista luontoon ja maapalloomme. Materialistisessa yhteiskunnassa pyrin harkitsemaan useaan kertaan, mitä ostan ja miksi ostan. Mieluummin hankin paidan, jonka tekemiseen on hyödynnetty kierrätettyjä muovipulloja tai mahdollisimman luonnollisia materiaaleja ja ne on tehty eettisesti, kuin tietämättä yhtään, mistä vaatteeni on saanut alkunsa. Jos kamppeeni puolestaan hajoavat, haluan mieluummin selvittää, voisiko tuotteen korjata jotenkin, kuin hylätä sitä heti roskakatoksen äyräiltään tursuavaan roskikseen. Ruuan kohdalla puolestaan haluan hyödyntää pääsääntöisesti kasvisruokaa ja välttää teollista lihaa viimeiseen asti syömällä riistaa ja itse kalastettua kalaa.

Omavaraisuus ja yhteisomistus ovat haaveita, jotka olisivat hieno askel kohti vastuullisempaa ja kestävämpää tulevaisuutta. Eräässä keskustelussa nousikin taannoin esille, miksei esimerkiksi taloyhtiöissä voitaisiin vuokrata autoja, jolloin ei tarvitsisi välttämättä omistaa omaa autoa? Vihreät arvot ja kestävä kehitys ovat yhteiskunnassamme kokoajan isompia teemoja. Näin ollen tulee myös jatkuvasti asioita, joita voisi omassa elämässään kehittää. Kuitenki, niinkuin jonkin uuden tavan opettelussakin, ei ole pitkäkestoista yrittää muuttaa kaikkia tapojaan kerralla. Pienet askeleet riittävät. Voit napata luotokävelylle mukaan roskapussi ja kerää mukaasi tyhjät tölkit mustikanvarpujen seasta. Näin jätät luonto parempaan kuntoon kuin sinne saapuessasi. Kierrätä. Käy keräämässä sieniä tai marjoja. Syö kerran viikossa kasvisruokaa. Kävele lyhyet matkat autoilun sijasta.

Yksilön lisäksi vaaditaan kuitenkin myös yhteisiä päätöksiä luonnon hyvinvoinnin hyväksi. WWF tiedotti taannoin, että mikromuovi haittaa eläinten lisäksi myös ihmisten terveyttä, sillä ihmisten elimistöön mikromuovia päätyy veden mukana noin viisi grammaa viikossa, mikä vastaa määrältään yhtä pankkikorttia. Muovi on maailmanlaajuinen ongelma. Onkin hienoa, että muun muassa Tansania on tehnyt päätöksen muovipussien kieltämisestä. Muovipusseja tuossa maassa nimittäin riittääkin, sillä oman vierailuni aikana ruokia ja tavaroita pakattiin poikkeuksetta tuplapusseihin ja juomapulloja lojui lähes jokaisen ojan pohjassa. Vaikka meillä Suomessa on näkyvästi parempi tilanne kierrätyksen suhteen, on tästä Tansaniassa vasta voimaan tulleessa kiellossa opittavaa myös meillä Suomessa. Vaikka Suomessa jätevedenpuhdistus ja juomaveden laatu ovatkin hyvällä tasolla, päätyy WWF:n mukaan vain reilu neljäsosa suomalaisten kuluttajien muovipakkauksista kierrätykseen. Tämä on liian vähän, jos ajatellaan sitä, että muovi saattaa säilyä meressä jopa 450 vuotta. Yhden muovipullon heittäminen metsään voi tuntua pieneltä, mutta tuon heiton vaikutuksista voidaan kärsiä satoja vuosia.

Kun usein pohditaan sitä, mitä yksi ihminen muka voisi tehdä ympäristön hyväksi, niin samalla voisi kysyä, miten järvi voisi muodostua ilman yhtäkään pisaraa.

 

Roosa Sallinen

Kirjoittaja on sydämeltään pohjoiskarjalainen metsien samoilija sekä liikunnan- ja vapaa-ajanohjaajaopiskelija.

Roosan matkaa voit seurata instagramissa rooouza

Valimotie 10
00380 Helsinki
info (at) liike.fi
Suomen Monikulttuurinen
Liikuntaliitto FIMU ry,
Valimotie 10,
00350 Helsinki
toimisto (at) fimu.fi